C & J - aina

Ajattelin tehdä yhden postauksen mun yhestä tärkeimmästä ihmisestä mun elämässä. C eli Crista.

Tavattiin toisemme koulunpenkillä, kun lähin opiskeleen eläintenhoitajaks.

Niin paljon kun oli inhoakin sitä koulua kohtaan, en voi olla kun kiitollinen siitä, että mulla on nyt mies ja paras kaveri.

Meillä heti alusta asti mätsäs kaikki yhteen. Oltiin kun siskoksia.

Meidät tunnettiin ns. "paitana ja perseenä" eikä kukaa osannu kuvitella meitä ilman toista.

Jos kertoisin tähän kaikista niistä huippuhetkistä, tästä postauksesta tulis ennätyspitkä, eikä sitä kukaan jaksais lukea. Kukaan paitsi C. Koska tiedän, että sitä aina kiinnostaa, kun muita ei.

Laivareissu kattomassa fintelligenssiä.

SAKKI- touhut, tärkeimpänä lappirundi.

Ahlmannin aikaset tapahtumat, navetat ja muut hengailut. Asuntola ajat.

AT- laivareissu

Lukusat reissut Lapualle ja muualle.

Festarikesä kun olin Cn mukana sen töissä auttamassa.

Cowboy teemabileet.

Leffaillat.

Koti-illat. (Toisessa kodissa, C, sä tiedät)

Työssäoppimiset.

Antti Tuiskun keikat, ofc <3

Lukusat reissut helsinkiin ja tyhmät ideat, tyhmät ja kivat ihmiset.

Ja kuka hitto menee Metson metallitehtaalle ottaa kuvia? No me. :D

Kaikki pyhät, oli vappu, itsenäisyyspäivä (alexander rybak, muistatko?),

Ystävänpäivä.. kaikki. Aina.

Tässä on niiiiiin murto-osa kaikesta tyhmästä, niistä inhottavista, pelottavista, ahdistavista, mutta myös erittäin antosista, ihanista, elämäni parhaimmista hetkistä ja päivistä,

joita oon jakanu ton toisen puoliskon kanssa.

Ollaan kasvettu molemmat ihan hurjasti noista ajoista.

Molemmilla on nyt lapsi ja ollaan asetuttu aloilleen.

Molemmat löytäny miehet ja perustanu perheen.

Mutta mikään ei muuta näitä muistoja, mikään ei vie niitä pois.

Eikä mikään erota meitä. Ei ees välimatka.

Antti Tuisku - Valovuodet <3

C & J, aina

Xxx, Jenni 

Aurinkoa päiviin

                                                                     Moikka kaikille

On ollu ihan huippua kun nyt melkein viikon ajan joka päivä on paistanu aurinko.
Mä saan NIIN paljon energiaa siitä keltasesta pyöreestä mollosta tuolla taivaalla.
Talvessa parasta on pieni pakkanen (ei niin että järki jäätyy), auringonpaiste ja lumipeite. Ehkä muutama lumihiutale. Täydellistä.

Oltiin yks päivä Joen ja Jooan kanssa
 vaunulenkillä ja otettiin kamera mukaan kun oli nii kiva ilma.  

Jooan kanssa arki on suht tasaantunut. Mulla kesti kauan, että kun Joe lähti aamuvuoroon niin en osannu rentoutua ja heti kun Jooa alko huutamaan nii pinkasin sängystä ylös ja eikun syöttämään jne. En ite voinu/kerenny mennä edes aamusin suihkuun saatika syömään aamupalaa. Sitten päätin yhtenä aamuna, että nyt mä alan relaamaan. Toi lapsi tulee oleen mun kanssa aina tästä eteenpäin, en mä voi jatkaa sellasta pingottamista ja asioiden kiirehtimistä ja menemistä vaan lapsen ehdoilla. Ja heti on paljon parempi. Yhtenäkin aamuna oltiin Jooan kanssa puoleen päivään asti yökkäreissä ja katteltiin vaan sarjaa. (Pretty little liarsia, 3 kausi menossa, im so obsessed<3) Parasta! :)

Jooan tilanne on muutenkin parempi ja saadaan kokoajan vaan hyviä uutisia. Ehkä mä alan pikkuhiljaa uskoon siihen parempaan huomiseen. Ehkä se aurinko alkaa pikkuhiljaa paistaa munkin elämään.

4kk neuvolassa jooa oli jo n.70cm pitkä ja 8,4kg painoo.
On se iso jätkä, mutta nii oli jo syntyessääkin.

Poitsu pyörii hyrränä lattialla. Toissapäivänä mentiin ekaa kertaa mahalta selälleen (tietysti niin että pää kolahtaa aina lattiaan kun ei ymmärretä vielä jännittää niskaa). Huomattiin yhtenä päivänä kun Joe jätti pojan olkkarin matolle ja seuraavaks kun katottiin oli menny ainakin metrin matkan. Todettiin, että ei oo muita vaihtoehtoja kun pyörimällä :D Kova tarve poitsulla on saaha polvia alleen ja lähteä konttaamaan. Mikäli merkit pitää paikkaansa, nii ei siihen kovin kauaa mee.

Huomenna piiitkästä aikaa nään C:tä kunnolla, mennään C:n siskon tupareihin Joen kanssa.
Vähän niinkun "pariskuntien" hengailua, istutaa iltaa porukalla ja sellasta. Jooa menee mummolaan yökylään.
Liekö kohta Jooa viihtyy paremmin mummolassa kun meidän kanssa ;)

Elämä on siis tällähetkellä ihan kivaa :)

Xxx, Jenni 

Kaverit vai "kaverit"

Usein saan inspiksen kuuntelemastani musiikista. Tällä kertaa heti aamusta pistin soimaan yhden mun lemppareista, Cheekin. Sillä on aina sellanen biisi, joka sopii fiiliksiin 100%. Niin tälläkin kertaa.

Cheek - Ei oikotietä onneen

Biisi alkaa jotenki osuvasti, ettei oo olemassakaan oikotietä onneen. Sen mä oon huomannu.Tässä viimesen vuoden - puolentoista vuoden sisään on tapahtunut ihan sairaasti. Jos vertaa mun elämän tilannetta 1½ vuotta sitten ja vertaa nykyseen, täytyy vaan pyöritellä silmiään. Jos mä jotain oon tässä oppinu, niin sen, että todellakin onnen eteen on paiskittava töitä.

vaikka kaadun, niin mä voitan niinku Lasse Viren
oon maannu maassa, vaipunu hulluuteen
tuntenut kuin yltäkyllläisyys vaihtunu kurjuuteen
ja kun elämästä ei saanut otetta
olin mielenhäiriössä jopa meinannu lopettaa

Viimesen puolen vuoden sisään mahtuu ihan älyttömän paljon. Paljon hyvää, mutta myös asioita, mitkä on koetellu mua kaikista eniten elämässä tähän asti. Tänne voi kirjottaa, koska tätä harvat lukee.
Kun saa lapsen, on se pelkästään jo elämän suurin asia, mikä pysäyttää. Kun tulee raskauden jälkeinen masennus, vaikeuttaa se arkea entisestään väsymyksen ohella. No sitten kun lapsella todetaan sydänvika (jonka kanssa tuntuu jäävän yksin eikä tukea saa mistään) ja lapsi joutuu osastolle... silloin kun sä kävelet sairaalalta pois ja jätät sun oman pienen lapsen sinne yön yli. Se on niin raastava tunne, mitä monet ei elämässään koe. Se syö ihmistä. Kun viikon heräät aamusin, meet sairaalalle ja tuut kotiin nukkuu ja ajatukset on vaa omassa pienessä, niin unohtuu oma hyvinvointikin. Eikä se loppunu siihen..
Ahdistaa kirjottaa näistä...

kertoimia vastaan mut on luotu skabaa
kaikille ei o suotu samaa
vedän niin et riittää ämmille juoruttavaa
must ei puhumalla kuollutta saa

Sitten se hauskin osuus. Musta tosiaan jo raskausaikana juoruttiin tajuttoman paljon seläntakana. Sitä kuuli mutkien kautta, tai sitten se hyppäs omille silmille netin kautta. Arvosteltiin mun elämäntyyliä, sitä että musta ei olis äidiks jne. Edelleen on kyseiset tekstit tallella, sitä en tiedä että miksi ne säästin.
Ehkä nauran niille joskus. ;)
Mä oon aina ollu sitä mieltä, että jos joku on mulle kateellinen tai on jotai muuta sanottavaa, niin mulla on puhelin tai teretulemast meidän kotiovelle. Internetissä huutelua nimimerkkien takana en ymmärrä :)

Mieti itse minkä hinnan oot valmis maksaa
menestyminen on kallist paskaa
monesti meinannu otsaan sarvi kasvaa
ja kesken jättäminen ollut harkinnassa
 aaah, mut se voittaa joka kestää kipuu

Se asia mitä mä en tuu ikinä ymmärtää, on se, että ihmiset huutelee, vaikkei ne oikeesti tiedä missä mennään. Ne ei oo päivääkää kävelly mun kengillä, eikä kokenut sitä kaikkea mitä mä koen. Se on helppo huudella äidin helmoista, kun ruoka kannetaan nenän eteen ja pääsee isipapan työpaikalle duuniin. Toivon mukaan nekin oppii joskus arvostaan asioita.

Mä en millää tapaa oo katkera tai mitään. Mä oon todella tyytyväinen mun elämään.
Arvostan kaikkea sitä mitä mulla nyt on ja tulee oleen. Oon ylpeä itestäni, että seison omilla jaloillani. Mulla on asiat hyvin. 
On kuitenkin yks asia mitä mä kaipaan:
Kavereita.  Ystäviä. Ihmisiä jotka kuuntelee.

Monet mun _kavereista_ ei tiedä edes näitä asioita mitä on tapahtunu, mikä on koomista sinänsä.
Vannottiin raskausaikana et "JEE IHANAA tuun sit kylään ja otan hoitoon ja.." diipadaa. Niin vissiin. Ei ole näkyny. Ymmärrän välimatkalliset kaverit ja ystävät. Se on aina eri asia.
Mutta kun on sovittu että nähdään, niin yhtäkkiä perutaan. 
Se että mulla on lapsi, ei tarkota etten kaipais kavereita. Päinvastoin. Nyt mä niitä vasta tarviinkin!
Se asia mitä kukaan ei ymmärrä, ennenkun on omaa kokemusta: Oma lapsi menee AINA kaiken ja kaikkien edelle. Ei poikkeuksia. Se ei tarkota ettei kaverit ois tärkeitä. 

Mä kaipaan ihmistä, joka vilpittömästi kysyy, että miten menee. Tarkottaen sitä.
Niin, etten tunne syyllisyyttä, kun puhun Jooasta, tai omista fiiliksistä. Mä haluan että jotain edes kiinnostais, että missä oikeesti mennään. Onkohan se liikaa pyydetty?


Xxx, Jenni

Soseiden alottelu

Moikka kaikille ja hyvää alkanutta vuotta! :)

Meillä vuoden vaihde meni rauhallisissa tunnelmissa. Käytiin Joen kanssa kattomassa keskustassa ilotulitus (mikä oli kyllä ylimainostettu, mutta hieno) ja sen jälkeen ammuttiin kotopihassa vielä muutama oma raketti.
Kotona oltiin jo kun vuosi vaihtu ja oli ihana viettää ihan vaa ilta kotosalla.
00.00 kun katteltiin täältä mein parvekkeelta, nii ei ois voinu olla otollisemmat maisemat rakettien katteluun.
Koko horisontti välkky ja soi.

Meillä vuosi polkastii käyntiin soseiden alottelulla. (Jooa 4kk <3)
Aloteltiin ihan perus porkkanaperuna soseella ja hyvin se uppos.
Ensin veti vähän kulmat kurttuun, mutta kyllä sitten kun sitä pyöriteltiin suussa niin se nielastiin jo ihan perus ilmeen kanssa. Eli hyvin otettii vastaa. :) Tästä tää lähtee!





Xxx, Jenni