Rv38+1 ja neuvola

Huomenta!



Maaaasu. rv 38+1
Psst, ja turvonneet sormet ;)

Miks ihmeessä noi mun arvet kiiltää ?! :D
Hyvä et on vähä blingblingiä omasta takaa, köh.

Kello on 0925 ja mä oon tähän aikaa kirjottelees pirteenä blogia. Olis pitäny jo aikasemmin ottaa tavaks herätä neuvolaan näin aikasin. Normaalisti siis aina toivoin neuvola ja ultra-ajat iltapäivälle, koska en todellakaa oo mikää aamuihminen. Nyt kuitenkin Joen töiden takia pyysin tälle päivälle nii aamuajan ja käytiinki siellä tossa 0830. Oli IHANA kävellä kun vähän tihkutti vettä ja oli IHANAN viilee. Mä oikeesti niin nautin siitä ilmasta. Se on sellanen ilma et made for pregnant women <3

Meillä on neuvola tossa ihan naapurissa, ei oo edes 5 min kävelymatkaa niin on kiva käydä siellä kun ei tarvi lähtee autoilla tai busseilla rullaamaan. Muutenkin meillä on käyny tosi hyvä tsäkä neuvolatädin suhteen, kun se on tosi mukava eikä missää nimessä missää asioissa liian tuomitseva tai ikinä sanonu pahaa sanaa. (Toisilla kun on kuulemma niitä kääkkiä, jotka valittaa siitäkin, että oot lihonu 50g, herranjestas!)
Sitä paitsi jännä sattuma, että sama neuvolatäti joka ultraa nyt mun ja Joen pikkusta, on ultrannu myös mua. Outoo ajatella, että mä tosiaan olen ollu sellanen pähkinä meidän äitin mahassa, kun ollaan ekan kerran sen kanssa tavattu :D Huh.

Mulla oli kaikki verenpaineet ym. ihan kohdillaan. Painoa tulee jostain syystä vähän enemmän kokoajan lisää, vaikka nytkin oon jättäny ne herkut pois (popsin banaaneja ja omenoita kyllä korvatakseni ne). Neuvolatäti sanokin, että "oot ottanu oikee tälläsen loppupyrähdyksen"... Nojoo. En mä tahallani. :D

On muutenkin jotenkin ollu tänään tosi hassu fiilis. Ihankun joku olis nyt muuttumassa. Totesin Joelle kun käveltii neuvolalle, et mulla on oudon hyvä fiilis. Sellanen, et jotain on tapahtumassa. Sellanen odotus fiilis. Erilainen kun normaalisti. Mut ehkä ne on nää hormoonit mitkä huijaa ja elättelee toiveita. :) Tänää oli kyllä tosi mukava neuvolakerta, kun juteltii ihan niitä näitäkin siinä eikä tuolla oo ikinä mitenkää turhan virallista se asioiminen. Katottii myös ultralla, että kuinka alhaalla toi meidän poitsu oikee jo viilettää. Maha on pudonnu jo aika reippaasti, tai huomaa kun itelle on tullu tohon sellane pikkupöytä eikä näy varpaita sitäkää vähää mitä näki ennen.

Seuraava etappi onkin sit 07.08. siellä TAYSsissa se JJn kokoarvio. Käyrille makoilemaa ja tsekkaileen tilannetta. "Vaikka eihän sitä tiedä mennäänkö edes sinne asti, tai tuutteko te enää neuvolaan" Niinpä. Outoa. 13 päivää. Mihin tää kaikki katos? Niiiiin paljon mutta silti niiiiin vähän.

Jees mut palailen kirjotteleen kun keksin taas jotain maailmaa mullistavaa :) 

Xxx Jenni

Piikkejä ja mittareita

Eli tänää first day of this. Mahdollisen raskausdiabeteksen kotiseurantaa.

Alko tosi lupaavasti, kun eka arvo aamulla ennen aamupalaa oli koholla ja sitten aamupalan jälkee oli jo huomattavan korkea. Nyt kaks jälkimmäistä tälle päivälle ollu jo paljon paremmat.
Aamupalaks söin muroja (jotka valittiin Joen kanssa sen mukaan, missä ois vähiten sokeria) kevytmaidolla (pitäisi vissii olla rasvatonta sekin) ja 2 palaa moniviljapaahtoleipää. Luin tosin just netistä, että joillain just noi vaaleet leivät nostanu ja jopa puuro. Vähä meinas iskeä epätoivo, et oikeesti, mitä mä sitten saan syödä?

Nyt en oo kuitenkaa vielä mitää paniikkia itelleni tästä kehittäny, koska ajattelin, että nimensä mukaan nyt seurailen tilannetta ja kattoo miksikä arvot menee. Voihan noita aamupaloja yrittää vaihella ja kattoa onko siitä kiinni. Vai onko edellisviikon sokerit vielä noissa aamusissa arvoissa sekottamassa.

Oon mä tässä jo kerenny miettiä kaikkia, että entä jos se nyt jättää sit sokerit koholle raskauden jälkeenkin.
Entä jos tolla on suurempi vaikutus lapseen tulevaisuudessa? Eihän lapselle tuu sokeritautia? Johtuuko lapsen koko vaan tosta, että olis raskausdiabetes? Onko mulla sitä ylipäätään? Tuleeko lapsi ajallaan vai käynnistetäänkö?  Kysymyksiä, kysymyksiä...
Sitten on ollu parina- 3päivänä ja iltana sellasta ihme paineentuntua tuolla alamahalla. Ilmeisesti JJ alkaa jo itekkin olla aika kypsä tohon killumisee pää alaspäin. Älä huoli JJ, nii äitkin... 

Pitää kirjottaa vielä kun näin eilen C:tä (mun paras kaveri, hänellä itelläänkin alle vuoden ikänen lapsi) ennenkun ne lähtee mökille 2 viikoks. Oli hassua kun sekin totes vaan, että "nähdään sitten kun tuun niin jossei yhdessä niin sitten kahdessa osassa"
Kun menin takasin kotiin niin mietin itekseni, että totta tosiaan. Nää päivät OIKEESTI käy vähiin. Vaikka tuntuu ettei tää aika liiku mihinkään. Outoa, että ehkä enskerralla kun C:tä nään, niin meillä onkin molemmilla lapset :)

Yhdessä osassa mennään siis kohti keskiviikkoista neuvolaa.

PS. Tänään on ollu jännä päivä :) Erilainen ja mieleenpainuva.
Palataan siihen asiaan sitten kun aika on kypsä ;)

Xx, Jenni

Raskausajan gallub

Voimaton olo. Kuuma. Hiki. Ällö olla. Väsyttää.
Bääh, nää kuumat ilmat pitäs kieltää lailla.
Ei oo oikee ollu energiaa tehdä mitää erikoista tai tehdä erikoisia postauksia tai muuta. Mut aattelin ajan kuluks tehä tälläsen gallubin. 


kuva täältä 

1.OLIKO RASKAUS SUUNNITELTU?

- Ei varsinaisesti, mut ihan positiivisesti otettiin ajatus vastaan. Alkushokki.

2. MITKÄ FIILIKSET SYNNYTYKSESTÄ?

- Edessähän se pian on. Kovat on stressitasot välillä, välillä ihan rauhallinen asian suhteen.
Mitä nyt yöunet menee vaa synnytyksen käsittelyyn. 

3. MONENKO VANHA OLET?

- 20

4. KUINKA HUOMASIT OLEVASI RASKAANA?

- Poikaystävä ehdotti testin tekemistä. Outoa kuumeilua ja pahoinvointia.

5. KENELLE KERROIT EKANA?

- Jos JJn isää ei lasketa niin parhaalle kaverilleni. Hänkin kerto mulle ensimmäisenä (siskonsa jälkeen:D) 

6. OTITTEKO SUKUPUOLEN SELVILLE?

- Otettiin

7. LASKETTU AIKA?

- 13.08.2013

8. OLIKO SINULLA AAMUPAHOINVOINTIA

- Oh yes sir. Ihan liikaakin. Johki viikolle 15-16 ja sit alko helpottaan.

9. MITÄ HIMOITSIT?

- Ei mulla varsinaisia himoja oo ollu, vaihtelee tosi paljon.
Välillä hirvee tuliset ja mausteiset ruuat, välillä joku makee.
Lähinnä sellasta, että kun jotain tekee mieli niin sitä on sitten haettava tai tehtävä.

10. KUKA/MIKÄ ÄRSYTTI ENITEN?

- Kuumat ilmat. Huonosti nukutut yöt. Kiputilat. Ärsyttävät asiat.
Ötökät.Kun vaatteet ei mahdu päälle. Ärsyttävät ihmiset. Tyhmät kommentit.. jatkanko?:)

11. LAPSEN SUKUPUOLI?

- Babyboy

12. TOIVOITKO VASTAKKAISTA SUKUPUOLTA KUIN SAAT?

- Molempiin yhtä tyytyväinen. Tyttöä mä olin odottanut, että saisin rinsessoida sen kanssa, mutta poika on todellakin 100% yhtä tervetullut :) Rakas silti on. 

13. PIDITKÖ BABY SHOWERIT?

- Kova ois ollu hinku, mut en mä oo saanu aikaseks. Harmittaa kyllä tosi paljon, kun itelle se olis ollu jotenki iso asia. Tai lähinnä, että ois saanu kavereita kokoon ja pitää ees pienet babyshowerit. Mäh. Ehkä sit joskus tulevaisuudessa...


.. Nyt en ehkä kestä tätä kuumuutta. Sekoon sukkiini tän kanssa.
Mä rakastan kesää, rakastan aurinkoo. Mut miks just nyt. Miks sillon on tälläsiä ilmoja kun on muutenkin kamala olla. Äh. :(

Xx Jenni

Beautiful body project

Kerrankin uutisissa oli jotain mistä tuli itellekin oikeesti hyvä fiilis.
Koko juttu lähti itseasiassa varmaan Herttuatar Catherinen (kuvassa vas.) synnytyksestä ja siitä, kun hän ekaa kertaa astu pikku prinssin kanssa sairaalan ovista median eteen. Tuoreet ja tulevat äidit ihastelivat Katen rohkeutta esitellä edelleen "kookasta" mahaansa. Ja kuinka ylpeydellä Kate mahaansa esitteli.

Monella ensisynnyttäjällä on varmasti kuvitelma, että maha, puhumattakaan muusta kropasta, palautuu heti ennalleen kun lapsi on pihalla. Ehei, ei se niin mene. Media antaa todella karun kuvan siitä, miten tähdet ovat viikko synnytyksestä täysin omissa mitoissaan ja keikistelee ihonmyötäsissä vaatteissa. Sellasta (varoitus: voimasana tulossa) paskaa meille syötetään. Eihän se nyt todellakaan niin mene. Monella se on työn ja tuskan takana päästä eroon raskauskiloistaan, monet eivät edes yritä vaan kantavat kroppansa ylpeydellä.

Oon kyllä niin fiiliksissä ja ylpeä kaikista tämän sivuston naisista. Huikeeta, että he rohkenevat julkisesti esitellä venynyttä ja arpeutunutta ihoaan ja selluliitti jalkoja. Se aito tunne ja rakkaus mikä noista kuvista välittyy, se on sitä aitoutta. Ne arvet ja ylimääräset kilot kertoo rakkaudesta. Ne kertoo tarinaa.
Niistä näkyy, että hei, toi nainen todella ON synnyttänyt lapsen. Kokenut sen maailmaa mullistavan ja isoimman asian mitä naiselle voi tapahtua. Se on naisellista.

Muutenkin raskausaikana kiinnitetään ihan liikaa huomiota painoon ja vaakaan. Tietysti siinä tulee lapsen terveys etusijalla, mutta heti jos sanot tuttavalle joka on juuri synnyttänyt, että olet raskauden aikana lihonut esim. 5kg niin tullaan tuomitsemaan "Oot lihava, mikset liiku?". Tekisi vaan suoraansanottuna mieli vedellä kaikkia pitkin korvia, että kantakaa 9 kuukautta ja yrittäkää luopua kaikesta mitä neuvola (ja miksei mediakin) vaatii. Tehkää kaikki ja menkää niinkun käsketään ja sanotaan. Kantakaa ja kestäkää.

Älkää tulko sanomaan,
että te pystytte siihen,

 vaan näyttäkää se. 

Ja ennen kaikkea muistakaa, 

että jokainen on yksilö.

Vartalot on erilaisia jokaikisellä meistä sukupuoleen katsomatta.

 Kannetaan ne ylpeydellä.

xxx, Jenni

Raskausviikko 37

Tässä vähän kuvapäivitystä missä masu menee tällä hetkellä.

Ja joo mua on alkanu itteä kans häirittee noi kaikki samankaltaset peilistä otetut masukuvat joissa missään ei näy naamaa, mutta se on jotenki yksinkertasin ja saa hyvin sivuprofiilin. Edestä tuo maha ei oikee näy tietyillä vaatteilla. 

Ai miten niin poikamaha? ;) 

Vähän huono kuva, mut tänä iltana (oisko ollu tasan 37+0) huomasin,

että JJ on alkanu painua alaspäin. Huomaa kun maha alkaa "roikkumaan". 

Sitten tämmöne hauska "tee se itse" yritys :D Eli masu mun silmin.

Pitää aina vähä kaulaa venytellä että näkee onko ne tossut jalassa vai ei kun lähtee ulos ;) 

Ja tuorein kuva. Rv 37+2. 

Ja loppuun vielä pärstäkuvaa kun sitä harvemmin täällä näkee. 

Aamu alko taas ihan tyhmästi. Oli (on) tympeet fiilikset kun nukkunut huonosti. Mutta ei auta jäädä tuleen makaamaa. Moppi heiluun ja paikat siistiksi ja heti elämä hymyilee edes hitusen enempi.
Nyt ajattelin suunnata suihkuun ja sieltä rientää veljelle hakee itelleni seuraa. (Veljen koira)

Pietuuu täältä tullaa! 

Xxx, Jenni

Kirppariostoksia ja paljastuksia

Tykkään siis usein käydä kirppareilla. Meillä on tässä lähellä yks hyvä kirppari, mikä ikävä kyllä on nyt ollu vähän heikomassa hapessa, kun ei siellä oikeen tavara vaihdu eikä ihmisiä paljoa käy, mutta sillon tällön tekee ihan kivoja löytöjä. Sillon tällön kun aikaa ja viitteliäisyyttä riittää niin käyn myös kaupungilla kiertelemässä kirppareita. Mulle saa antaa hyviä kirpparivinkkejä Tampereen alueella tai lähistöllä ;)
(Lisättäköön, etten tykkää niinkään käydä missään pelastusarmeijan kirppareilla, enkä missää antiikki kirppareilla. Lähinnä sellasissa missä on vaatteita ja kaikkea krääsää jne.) 

Viimeks löysin siis tollasen kivan villahaalarin meidän JJlle.
Ne äitiyspakkauksesta tulleet ja muualta tulleet on ollu aika tylsiä villahaalareita, nii tässä on sentää vähä väriä ja kuviointia. :) 

Sitten söpöt 20 - koon spiderman crocrsit odottelemaan käyttäjäänsä ;) 

Ja tässä ehkä se suurin paljastus mitä en oo täällä vielä ääneen sanonutkaan.
Eli meille jo rakenneultrassa hyvinkin selkeästi sanottiin, että poika on tulossa. :)
Monet näki sen jo alusta asti mun mahan muodosta.
Olihan meidän pikku prinssille pakko ostaa kirpparilta myös tollane söpö kyltti. <3

Tän halusin lisätä tähän postaukseen vielä. 
Tää me ollaa vissii kans hankittu kirpparilta. 
Babar oli pienenä mulla yks niistä IN jutuista. 
Muistan kun luettiin Babar kirjoja ja katottiin Babar piirrettyjä :) 
Olin ihan fiiliksissä kun löysin tän. JJllekin oma Babar tottakai!

Xx, Jenni 

Neuvola

Eilen oli tosiaan taas neuvola. Eikä taas ihan osunu arpaonni mun kohdalle.
Olin ollu siellä sokerirasitustesteissä ja tuloksena paastoarvo oli 5,3 eli ihan rajalla. Neuvola täti sanokin, että olis nyt ollu edes 5,2 niin ei tarttis tehdä näin:

Terveisiä neuvolasta

ELI joudun pistään itteeni neljästi päivässä kuuden päivän ajan. En siis pistä mitään mömmöjä itteeni, vaan joudun vielä ottaa extra testit kotona, että saadaa varmempi vastaus, että onko mulla sitä raskausajan diabetesta vai ei. Mä olin oikeesti vaipua epätoivoon. Tuntuu, että mulla on kaikki mahdollinen nyt raskausaikana. Tuntuu, että juoksen kokoajan verikokeissa, neuvolassa, ultrissa ja ties missä. Ultrassakin oon käyny varmasti tuplana sen määrän mitä muut. Kuitenkin kaikissa testeissä ym kaikki on ollu ihan kunnossa ja hyvä niin! Ainut mitä ne tosiaan vähän haluavat seurata ja saada selkoa, että kun toi meidän JJ kasvaa vähän yläkäyrillä. Ottavat selvää, että johtuuko ihan geneettisistä syistä vai onko raskausajan diabeteksellä sen kanssa jotain tekemistä. Niin ja kaikenlisäks kuulemma mulle tehää sokerirasitustesti uusiks raskauden jälkeen. Ah. Sitä odotellessa. (tai sitten ei)
Aloin myös puhuun kutinasta neuvolassa ja meinasivat tönätä mut vielä labraan maksakokeisiin. Siinä kohtaa löin jarrut pohjaan, että ei tää kutina nyt niin hälyyttävää vielä oo. En taas jaksa mitään paastokoetta. Viimeks oli jo ihan kamalaa ja loppujenlopuks pääty oksentamiseen. Tietysti mullekkin on ensisijasen tärkeetä, että JJllä on kaikki hyvin, mut kyllä mä luotan omiin äidinvaistoihini ja siks pystyin sanomaan, etten vielä usko tarvitsevani mitään testejä. Ihan normi kutinaa mahassa ja huomasinkin sitten aika pian, että sekin johtu vaan tulevista raskausarvista. (Ja mä kun luulin et selviän ilman)

Hyvää oli se, että saan ite päättää millon alan itteäni piikittämään. Alotan sen siis ens maanantaista, kun sillä ei kiirettä vielä ole. Vien sitten noi tulokset mukanani TAYSsiin. Neuvola ei niitä erikseen välissä kato.

"Jätät sitten kaikki ylimääräset herkut pois"  ... No jätänjätän jos se sitä vaatii. Tiukkaa se tekee, mut mitä sitä ei oman lapsen eteen tekis. Niin. Tapahtu mitä vaan niin sitä siirtää vaikka kalliot paikaltaan verottaa se omaa kuntoa minkä verran tahansa. Ne on ne äidin vaistot.

Sitten neuvolatäti vielä kokeillessa kohdunpohjankorkeutta sano, että ootko huomannu että sun maha ois pudonnu vähän alaspäin. Oon mä sen itseasiassa itekkin huomannu ja sano, että on hyvinkin mahdollista, että tulee etuajasssa ulos kun on niin hyvin asettunu synnytyskanavaan. Huuh.

Viime yö meni taas kärsiessä. Ekat pari tuntia nukuin tosi sikeesti ja ilmeisesti leveestikin (anteeksi Joe :)) mutta sitten kun kerran heräsin vessaan niin en mä sitten toistamiseen enää nukahtanutkaa. ARGH. Maha heittää volttia ja kuplii ja JJ pitää ihme möyrintää melkein ympäri vuorokauden. Välillä polttoja (ei varsinaisia supisteluja) ja välillä kauheeta mekkalaa mahasta. Sitkun vihdoin sain nukahdettua niin meidän iki-ihanat undut alko taas rääkymää kilpaa. Kiitos kysymästä, taidan olla vähän väsyny ja kiukkunen :D

Xx, Jenni 

Väsyneitä ajatuksia

 Laskettu aika (meillä 13.8) on hyvin summittainen ennustus lapsen syntymäpäiväksi. Todellisuus voi heittää parilla viikolla suuntaan tai toiseen ilman, että sitä pidettäisiin poikkeuksellisena tai ongelmallisena.

Mitä lähemmäs laskettu aika tulee – tai mitä useamman päivän raskaus venyy sen ohi – sitä kärsimättömämmäksi äiti käy. Jos hän jaksaakin liikkua julkisilla paikoilla, vastaantulijoiden kommentit vatsan pinkeydestä eivät ehkä enää saa aikaiseksi edes kohteliasta hymyä. Vaikka kaikki olisi hyvin, pinna voi olla kireällä. Samaan aikaan synnytys saattaa pelottaa ja jännittää sekä isää että äitiä.

Laskettu aika on hyvin summittainen ennustus lapsen syntymäpäiväksi. Todellisuus voi heittää parilla viikolla suuntaan tai toiseen ilman, että sitä pidettäisiin poikkeuksellisena tai ongelmallisena. Yliaikaisuudesta puhutaan vasta 42 raskausviikon jälkeen, eikä sekään tarkoita automaattista synnytyksen käynnistämistä. Lasketun ajan jälkeen tilannetta kuitenkin seurataan entistä tarkemmin.

Alleviivaan kyllä joka sanan. Tuntuu hölmölle, että just tää loppuraskaus menis hitaiten tai että tää tässä tökkis eniten. Päivät kuluu surkeen hitaasti. Joka tunti ja minuutti. Mietit mitä sun kropassa tapahtuu ja kun tulee pienikin pistos tai kipu johonkin, niin odotat jotain tapahtuvan. Ristiriitaset fiilikset siitä, että JJ sais tulla nyt ja heti, kun taas hetken päästä oon valmis odottaan niin kauan kun on tarve.

Välillä on usko todella koetuksella, sitä ei jaksa YHTÄÄN odottaa. Ei huvita yhtään mikään ja turhauttaa kaikki. Turhauttaa olla kotona tekemättä mitään ja vaan odottaa. Kauheinta on, kun ei oo tekemistä ja vaan mietit kaikkea. Stressaa ja ahdistaa. Yöt menee pyöriessä ison mahan kanssa, tai sitten sattuu lonkkiin, tai kädet puutuu, on kuuma tai muuten vaa näkee painajaista synnytyksestä. Sitten kun nukkuu päikkärit nii menee päivärytmi ihan sekasin.

Sitä yrittää hirveesti tsempata itteään ja uskoa siihen parempaan huomiseen.
Joku random nainen mulle sillon tässä raskauden aikana totesikin, että
"ei sinne ykskään oo jääny, kyllä se sieltä tulee pihalle, usko pois". Niin mä uskonkin.

MÄ EN VAAN JAKSA ODOTTAA !!

Mutta pakko on. Tärkeintä, että kaikki menee hyvin niin mulla kun JJlläkin.
Kyllä sitä on kestetty jo mahataudin jälkeiset sairaalayöpymiset, lääkkeiden napsimiset, niin monet kiukut ja kaikki, että kyllä mä vielä tsemppaan tän loppuajankin. Pakko. Mut kun kiukututtaa.

No mutta huomenna onneks neuvola niin saa toivon mukaan taas vähän uutta perspektiiviä tähän hommaan. Huomenna palataan siis astialle toivottavasti paremmilla fiiliksillä.

Xx, Jenni

Minä&Joe

Ällö varotus ;)

Tavattiin Joen kanssa koulussa.
Itse olin kerenny opiskella koulussa jo vuoden (eläintenhoitaja), kun Joe sinne tuli. (kokiksi opiskeleen)

Oltiin molemmat mukana koulun oppilaskuntatoiminnassa ja siitä se oikeastaan lähti. Kahvikupista. Kyllä, luitte oikein. Kahvikupista. 

Joen ekat sanat mulle koskaan on ollu toi kysymys. "Otatko sä kahvia? Maidolla? Sokeria?"
Ollaan Joen kaa myöhemmin puhuttu, että se luuli, et mä sillon jo flirtin ja kattelin sitä sillä silmällä. Tosiasiassa näin ei ollu. 

Alettiin Joen kanssa paljon järjestämää sekä oppilaskunnan puitteissa, että koulun ulkopuolellakin kaikkee ryhmätoimintaa. Meille muodostu sellanen oma kaveriporukka, jonka kanssa aina istuttii jonkun luona iltaa, käytiin leffassa tms. Pikkuhiljaa alko ihmisiä jäämään siitä pois ja yhä useemmin ja useemmin me oltiin kahesti joka paikassa, kun muut peru viime hetkellä tai ei muuten päässy mukaan.

Me oltiin molemmat Joen kanssa aika flirttejä ihmisiä. Monet koulussa jo sillon alussa kiusas, että "taas te ootte täällä kaksin" tai heitti muuten jotai "uu" läppää. Sitten se meni astetta pidemmälle ja koulukaverit alko heitteleen meille, että "Onks teillä juttua? No miksei oo? Te sopisitte nii hyvin yhteen".  Joe oli vastannu niihin samanlailla kun mäkin. Ei meistä mitään vois tulla.   Tässä sitä ollaa, et kiitti vaa vinkistä ;D

Koulussa. Vapaa-ajalla. Lomat. Asuttiin aika lähekkäin. Sitten kun alettiin käymää näissä "porukkatapaamisissa" kaksin niin äkkiä sitä huomas, et meistä tuli tosi läheisiä. Pystyttiin puhuun ihan kaikesta ja olla omia ittejämme toisen seurassa.
Joe sai mut tekeen ihan ihmeellisiä asioita. Se vei mut (korkeepaikankammosen) mäkihyppytorniin katteleen maisemia, millon maattii laiturilla kattelemassa tähtiä ja kerran istuttiin kallionkielekkeellä meidän läheisillä kallioilla. Sillon Joe totes mulle, että "näitä asioita pitäis tehdä tyttö- tai poikaystävän kanssa". Muistan vaan naurahtaneeni siihen jotain. Voitteko uskoo, että tällön oltiin vielä kavereita? 

Kun Joe pyysi mua kattoon leffaa sen luokse, pyysi kesäyönä ihan extempore uimaan jne.  olin aina lähössä. Mulla oli hyvä olla sen kanssa. Huomasin, että jossain kohtaa alko tulla niitä piirteitä. Niin. Just niitä. Ihastumista.
Sitä ihan loppuun asti vaan jankkas itelle. Me ollaan kavereita. Me ollaan kavereita. Jankkasin muillekkin. Me ollaan vaan kavereita. Tosiasiassa samaan aikaan molemmat oli mustasukkasia toisesta.

Toisinaan mä koen eläväni unelmaa. Kun valmistuttiin, juhlasali oli täynnä valmistuvia, omaisia ja koulunhenkilökuntaa. Joe piti puheen. Puheen lopuks Joe totes koko koulun edessä, että "oonhan mä saanut täältä unelmien tyttöystävän". Kuka kokee tällästä? 

Meidän valmistujaiset.

Joe kerkes ottaa puvun pois kun kiirehti koululta töihin. 

Joen yllätys kerran kun tuli töistä. Itkuhan siinä pääs:)

Tuo on muutenki saanu mut yllätettyä niiin monet kerrat. Ruusukimput ystävänpäivänä ovelle, nalleja, suklaata, ... and so on. Toi saa mut tuntemaan itteni erityiseks ja onnelliseks. Se on musta tärkeintä. Ja jottei mee liian siirappiseks niin jätetään tää tähän ;)

Joe on kyllä mun toinen puolisko. Mitä ikinä tapahtuu niin se saa mut aina hymyileen. Aina. Ei oo ollu yhtään poikkeusta.  Joen luona mä oon kotona. Ja kohta sitä kotia täydentää kolmas.

Tänä vuonna tätä tulee täyteen 2vuotta. Vaikka tuntuu, että ollaan tunnettu ikuisuus

Hetkeekään en oo sitä kahvikupillista katunut.

Oothan tässä vielä huomenna?

Xxx, Jenni 

JJn kärryt (yhdistelmävaunut) ja turvakaukalo

Niinkun varmasti monilla, myös meillä tuli vähän tenkkapoo noiden vaunujen kanssa. Mistä tilata, ostaako uutena vai käytettynä? Meille tarjottiin jos jonkinlaisia, mutta loppujenlopuks päädyttiin näihin uusiin, Kunertin vaunuihin. 

Tilattiin tossa kesäkuussa Joen kanssa JJtä varten yhdistelmävaunut Preecolta.
Pelkästään hinta houkutteli meitä kokeilemaan mitä paketti sisältäisi ja oltiin kyllä ihan tyytyväisiä.

Tässä juuri saapuneena ja koottuna

Joe vissiin löysi noi sivut jonkun tuttavan kautta. He suositteli kun olivat tilanneet tuolta. Vaunut tulivat siis puolasta ja kotiinkuljetuksella sai tilattua. Kesto oli n. 3 viikkoa niinkun lupailtiinkin.

Ois ehkä pitäny ottaa tähän postaukseen MILJOONA eri kuvaa vaunuista eri osissa, mutta sitä en jaksa nyt just tehdä, ehkä lisäilen ne myöhemmin tähän postaukseen.

Vaunut on siis tosi kätevät yhdistelmävaunut. Kokoaminen oli tosi yksinkertasta, ei tarvinnut ohjetta vilasta kertaakaan. Kaiken kukkuraksi olin tosi tyytyväinen tuohon, että samaan pakettihintaan saatiin vaunuihin soveltuva kantokoppa, jonka siis saa autoon.

Pakettiin kuuluu:  (Tarkemmat sijainnit näkee sitten Preecon sivuilta ylläolevasta linkistä tai ehkä tulevista kuvista)

1. Itse rattaat (luonnollisesti)

2. Pehmeä kantolaukku

3. Jalkasuojus sporttiversioon (eli ratas versioon)

4. Hoitolaukku

5. Turvakiinnike

6. Turvaistuin 

7. Aurinkosuojus

8. Jalkasuojus

9. Sadesuoja

10. Hyttysverkko

11. Suojakaulus

12. Juomapidike

13. Juomapöytä

14. Harmaat kumi renkaat (meillä tosin oli kromi renkaat, tai sellaset hopean kiiltävät)
15. Kantokahva

Lähettiin heti samana iltana kun saatiin nää vaunut, niin testiajelulle. Jäätävää työntää tyhjiä rattaita ja kulkea tän mahan kanssa. Eräs tuttava oli kuulemma luullut, että meille on jo toinen tulossa. Hah. Saataisiin tää ensimmäinen edes ensin ulos ;)
Mutta onneksi lähettiin testaamaan, koska ilmaantui heti ongelma: vaunut puolsivat reippaasti oikeelle työnnettäessä. Arveltiin josko paino sitten muuttaisi vaunuissa asiaa. Laitettiin kuitenkin Preecolle palautetta asiasta, ja he pistivät ehkä jopa hieman epäammattimaisen mutta ihan hauskan videon, miten "tee-se-itse" tyylillä saat korjattua puoltamis ongelman. Toisella kertaa ei sit puoltanut enää. Mission complete.

                             

Joe testailemassa vaunuja

Kaikki mitä kyselyjä me ennen tilausta ja tilauksen jälkeen laitettiinkaan heille, niin hyvin sai vastaukset ja suht nopeastikin. Mikä meille ainakin oli aika tärkeää, on se että Preeco käyttää suomen kuluttajasuojalakia, joten sen kanssa ei ainakaan pitäisi tulla suurempia ongelmia.

Omasta arviosta on tosi vaikee sanoo näin, kun vaunut ei varsinaiseen käyttöön ole vielä päässeet, vaan pääsevät sitten kun JJ tulee itse koeajelijaksi. Mutta oon kyllä ollu hinta-laatu suhteeseen tosi tyytyväinen. Niukan tiedon vuoksi, mitä netistä tuosta löysi, mulla oli omat epäilykseni noiden suhteen, mutta kun vaunuihin on tutustunu ja käsitelly niin kyllä ne hyvältä tuntuu. Ja ulkonäkökin on kiva. Preecollakin noista kunertin yhdistelmävaunuista on (olikohan) yli 30 värivaihtoehtoa, joten siitä se ei ainakaan jää kiinni. Me haluttiin kuitenkin mahdollisimman neutraalit. Kyllä ne pinkit tai siniset ois houkutellu mut äh ;) Nää mustavalkoset on tosi jees.
Sit yks mikä mua miellytti erityisesti oli se, että ton turvakaukalon saa myös kiinnitettyä kiinni vaunuihin. Oon ymmärtäny et tällästä ominaisuutta ei ihan kauheen monissa vaunuissa ole. Se on sitten toki eri asia, että kuinka paljon sitä ominaisuutta tulee käytettyä, kun eihän tollaselle pikkusellekkaa oo hyvä olla kokoajan selkä mutkalla turvakaukalossa.
Ja kans toinen mistä olin ilosesti yllättyny oli toi tavaratila. Tosi hyvä asia. Pari läheistäkin sanonu, että on kyllä poikkeuksellisen hyvä ja korkea tavaratila, että mahtuu muutakin kun se 1 maitopurkki. Vaunut ei toki oo tavaroiden kuljetusta varten, mutta itse tykkään, että sinne mahtuisi muutakin kun pari hiekkaämpäriä, eikä niitäkään tarvi sinne hampaat irvessä änkeä.

Kokeiltiin noita hiekalla, nurtsilla, ylä- ja alamäissä sekä ihan asfaltilla. Kyllä ne ainakin omassa käytössä tuntuvat ihan hyviltä. Tietysti esim. 500-600 eurolla saa taas ihan eri laatua, mutta sillä hinnalla millä Preeco näitä myy, niin kyllä pitää sanoo et ovat tosi kestävät ja hyvät hintaansa nähden. 

Tämmöset kärryt siis meillä :) Nyt vaa ootellaa, että päästään JJn kanssa niitä testailemaan.

Xxx Jenni

Äidin ja isin ekat fiilikset plussauksesta

Päivä oli muistaakseni 09.12.12 kun olin Joella yötä ja kuumeilin ihan oudosti. Välillä tuli tosi kuuma ja välillä taas ihan älyttömän kylmä. Mun oli tarkotus lähteä kotiin  (ei vielä asuttu siis yhdessä, mutta lähekkäin kuitenkin) mut Joe sano et jäät mun luokse yöks. Aamulla Joe sitten tokas, että miten ois jos tekisit raskaustestin.

10.12.12
Joe lähti mun muistaakseni ekaa testiä hakemaan illasta kaupungilta, koska meidän apteekki oli menny kiinni. Totesin vaan monesti ennen testin tekoa, että "mä niin tiedän, että tää on negatiivinen, turha tätä on tehdä." Tein ja sen jälkeen oltiin valkeita kun haamut. Piti kattoa ohjeista ja piti kattoa netistä ja ties mistä, että usko, että siinä tosiaan oli 2 punasta viivaa. Jätettiin asia hautumaan, kun todettii, että entä jos se olikin viallinen tai jotain.

11.12.12

Meidän piti oottaa ainakin viikko siitä ekasta testistä, että sais varman tuloksen. En sit saanu mielenrauhaa vaan laukkasin mein apteekin kautta hakemaa digitaalisen testin ja menin Joen luokse. Taasen sama manaus vessaan mennessä. "Mä niin tiedän, et tää on ihan turhaa. No mut tehään nyt kun kerran ostin" Mutta jo vessassa meinas mennä jalat alta. Kouras mahan pohjasta kun tuijotin sitä näyttöä. "Gravid, Raskaana, 3+" mikä ohjeiden mukaan tarkotti yli 5 viikkoa. Astuin ulos vessasta tärisevin jaloin. Joe istu hiiren hiljaa sohvalla. Mun suu kaartu hermostuneeseen hymyyn ja katoin Joee ja töksäytin "Susta tulee nyt sit isä". Myöhemmin mua on naurattanu oma reaktio ja toi töksäytys, mut se vaan tuntu oikeelle. Siinä me sulateltiin asiaa, kauhisteltiin, ihasteltiin, jossiteltiin ja keskusteltiin. En voinu uskoa, että minä, Jenni, minun mahassa kasvais kohta meidän pieni JJ ja saisin tuntee ton pienen potkut. Se ei vaan mahtunu mun ymmärrykseen. Ei sitten mitenkään päin. Välillä kiroilin ja manasin ja välillä olin jopa onnellinen. Siitä sitten aikamme puhuttua suunnistin kotia ja se kotimatka ... kaikki oli yhtäkkiä toisin. Maailma mullistu ihan täysin.

Päivät meni alussa aika sumussa, enkä edes muista mitä me alussa puhuttiin tai mietittiin. Alusta asti oli ihan täysin selvää, että aborttia ei tuu tapahtuun. Vaikka en kokenukkaa heti alussa olevani valmis äidiksi, niin en missään nimessä vois miettiä sellasta vaihtoehtoa. Mutta sulateltavaa siinä oli kyllä ja paljon.  JJ ei siis varsinaisesti ollu suunniteltu, mutta en myöskään sano vahingoksi. Se on jotain mistä nyt on hyvin onnellinen. :)

Alkuraskaus meni kärsien rajuista aamupahoinvoinneista. Hauskin tilanne ehkä oli, kun olin Joen luona ja mulla tuli sairaan huono olo yks ilta, niin Joe tuli urhoollisesti mun kans vessan lattialle istumaa. :D Hassu <3

Alusta asti mulla oli siis selvää, että pidän tän lapsen. Samaa mieltä Joekin oli. Lähinnä mietittiin kertomista porukoille ja elämäntilanteita ja kaikkea. Mua rauhotti ajatus siitä, että meillä kuitenkin oli takana reilu vuosi seurustelua ja en olis voinu kuvitella olevani missään muualla.  Kuitenkin jännitti tuleva.

Porukoille kertominen meni molemmilla paremmin kun hyvin. Sanovat että ovat onnellisia meidän puolesta ja että oonhan mäkin täysikänen (olin 19v kun raskaaks tulin, Joe 24v) ja tiedän kyllä mitä elämältä haluan ja osaan ottaa jo vastuuta.  Pikkuhiljaa jouluun mennessä lähimmät sukulaiset tiesi JJstä.

Ensimmäisiä ultrakuvia rv12
Hurja fiilis nähä ultrassa JJ ekaa kertaa

Sitten tulikin asuntoasiat. Alettii ettiin mein perheelle asuntoo ja helmikuussa 2013 muutettiin Joen kanssaa yhteen. Tässä meillä on sit vaan ollu perus vauvva hankintoja mitä lähemmäks synnytys tulee ja kämppä alkaa pikkuhiljaa olla valmis pikkusta varten.

Tekis mieli kirjottaa tähän vaikka ja mitä, mutta näistä mun teksteistä tulee ihan hurjan pitkiä, nii pitää vähän jaksottaa näitä aiheita toisiin postauksiin. :) Mutta näillä fiiliksillä meidän, äidin, isin ja pikku JJn yhteiselämä lähti rullaamaa.

XXx Jenni

Päivitystä tilanteeseen

Ensinnäkin: Hyvää nimipäivää, minä ;)
Jennit, Johannat, Jonnat, Jennat, Hannat, Hannelet ...
Muistan kun aina pienenäkin sai onnitella puolia kavereita omina nimppareina, kun on melkein puolilla samana päivänä nimpparit. :)

Pitäs tässä taas vähän päivitellä kuulumisia. Tiistaina kävin labrassa ottaa jonkun verinäytteen ja samalla otettiin streptokokki näyte, ettei sitten tarvi sairaalassa ottaa uusiks.

 Sitten keskiviikkona meillä oli ultra. Joo, oon jo viikolla 36, mutta meidän piti mennä sinne, että tarkastettais vähän JJn kokoa kun viimeks vähän pelottelivat "jättiläisellä". Oli kyllä tuplasti mukavempi olla siellä ultrattavana, kun ultraaja oli kova puhumaa ja selitti kaiken niin tyhjentävästi, ettei jääny mitää kysyttävää. Toisin kun sitä edellis kerralla, yh. :/ Siitä jäi itellekkin vähän .. tyhmä fiilis.
No nyt kuitenkin siis sano, että JJn koko arvio on tällä hetkellä (tai sillon tiistaina) 3,3kg. Tuli kyllä molemmilta, sekä isältä että itse äidiltäkin vähän huvittuneet katseet toisille kun kuultiin. Ettei ihme, että tekee vähän tiukkaa yöllä kääntää kylkeä tai nostaa tavaroita lattialta. Jotkut lapset on painanu vähemmän kun tullu ulos ja toi vaan kasvaa ja kasvaa. Tosin rauhottelin itteä sillä, että se nimenomaan on arvio ja monest noi arviot on yläkanttiin. Ultraaja kuitenkin alkoi alustavasti puhua käynnistämisestä ja anto meille lähetteen TAYSsiin missä ne saa sit määrittää sen, että käynnistetäänkö vaiko eikö. Sano, että mulla kyllä löytyy lantiota synnyttää isompikin vauva, ettei sinänsä oo mitään paniikkia.
Tuli siitä kyllä silti kieltämättä vähän suurrealistinen fiilis, et nyt meillä OIKEASTI kohta on lapsi. Eikä siihen mene välttämättä niinkään kauaa kun ollaan odotettu. Tai sitten menee kauemmin. Vitsi mä haluan jo tietää! :D

 Hipoo jo yläkäyriä. Huii.

Siellä se muru on <3

Kuulemma mun nenä :D Voi lapsiparka <3 Hih.

Ton ainakin tunnistin heti, että huulen "yläkaari" on ihan samanlainen kun mulla.

Perjantaina kävin sitten ultran ja neuvolan "hoputtamana" kuitenkin siellä sokerirasitustesteissä, vaikkei mun sinne pitäny mennä ollenkaan koko raskauden aikana. Ultrassa kuitenkin sen takia pyysivät menemää, että jos vielä saisivat jotain tuloksia tai selitystä sille, miks JJ kasvaa vähän yläkäyrillä, vai onko sillä vaan geenit sellaset että on astetta isompi kaveri. Labrassa ihmettelivät, että mitä mä vielä viikolla 36 teen sokerirasituksessa. Antoivat kuitenkin mulle sen litkun juotavaksi ja kertoivat miten se menee. (Sokerirasitustesti = Oot 12h syömättä, otetaan paastonäyte eli verinäyte, sit juot sellasta tosi makeeta juotavaa alle 5 minuuttiin n. 2 mukillista. Vähän kun tosi makee, ei-lantrattu appelsiini mehu. Sitten meet odotusaulaan istuun ensin tunniks, otetaan uus verinäyte, sitten toinen tunti ja taas uus verinäyte ja sit voi lähteä kotiin. Välissä ei saa syödä tai juoda muuta.)
Heti kun olin juonu sen litkun niin aloin katua, että sen kaadoin alas kurkustani. Se oli ihan KAMALAN makusta. Ihanku ois tullu känniin kun sen joi. Olin pyytäny kaverin mun seuraks istumaan sinne. Eka tunti meni taistellessa ja ihan ok, vähän aaltoilevasti. Välillä pyörrytti ja väsytti ja välillä oli normi olo. Ne ottivat ekan näytteen ja päästiin takas aulaan istumaan. Kerkesin istumaan 5 minuuttia kun työnsin tavarani kaverin syliin ja sanoin, et nyt pitää mennä. Juoksin ulos ja se litku sitten tuli pihalle. Sehän on just se mitä ei sais tapahtua. Olin kyllä vähän turhautunu, että tässäkö tää nyt oli ja ihanko turhaan tulin. Kävin sanomaa sille labrahoitajalle, että nyt kävi näin ja se sano, että lähettävät kuitenkin ne tulokset mitä saatiin niin eteenpäin. Sanoin vaan, että joo toivottavasti ei nähdä uudestaan. (Hoitaja oli nuori ja naurettiin muutenkin tälle koko sotkulle)

Koko perjantai menikin sitten ihan sumussa. Nukuin mun porukoilla jonkun 4h päikkärit kun Joe oli töissä, enkä uskaltanu tulla yksin kotia kun oli niin huono olla. Pikkuhiljaa iltaa kohti se sitten parani, mutta oli kyllä tosi kurja kokemus :/

Eilen illalla (lauantai - ilta) tulin taasen kotia ja sain jostain kumman syystä kuningas idean tarttua imuriin ja tiskirättiin. Pian sattu mahaan nii paljon, että itkua meinasin tihrustaa täällä yksin. Tiesin, että Joe on jo tulossa töistä ja melkein konttasin sänkyyn makaamaan ja yritin vaan hengitellä. Oli sellanen jatkuva supistus päällä. Tosi kova kipu ja puristus ja maha kivikova. Se ei menny ollenkaan ohi. Kesti n. 20 min ja sitten alko pikkuhiljaa laantumaan. Naurettiin sitten myöhemmin, et tais JJ komentaa äitiä, että nyt loppu. Enää ei siivota. Nyt pitäs vaa osata OIKEESTI tää loppuaika ottaa iisimmin. Mut tulee aika niin pitkäks ... Huoh :(

Nyt eletää tosiaa sunnuntaita ja pitäs taas keksiä jotaki tekemistä.
Aamun alotin väsäämällä pannarin itelleni aamupalaks (puolittaisen taikinan, en mä koko pellillistä sentää yksin vedä). Enköhän mä tässä jotain keksi tän mein masukin kanssa :)

Xxx, Jenni 

Ps. Pitäs pakata sairaalakassiakin, mutta tuntuu jotenkin ... ahistavalta ajatukselta. Sit se on vähän liiankin todellista. Tuntuu, että se vie meidät vaan lähemmäks päivää kun se oikeesti tapahtuu. Synnytys. Ääk :)
Ehkä mä tässä lähipäivinä pistän senkin valmiiks :) Huh!

Hormonihirviön fiiliksiä

Täällä taas.

Hormonit taas oikee valloilaan. Eräs linkkas mulle biisejä, jotka sai mut vaan yksinkertasesti itkeen. "Pieni tytön tylleröinen" ja ite bongasin "ystäväni on kun villasukka". Ei se sit muuta vaatinu.
Molemmat vaan avas padot. Muistot. Sanat. Tarkotus. Miten tollasiin biiseihin voi upota niin paljon henkilökohtasia muistoja.

Tässä loppuajasta sitä on ollu ihan uber herkkä. Hyvä tai huono asia niin aina itkettää. Ihan sama mitä tapahtuu niin tuntuu, että padot vaan aukee. Ne tunteet on jotain, mitä ei oikein osaa käsitellä.

Tässä kun kuuntelen noita lapsuusajan biisejä, niin jotenkin sitä on nii helppo palata niihin aikoihin. Olin polvenkorkunen kun isi laulo mulle tota ensimmäistä.  Siihen kun me laulettiin tarhan kevätjuhlissa tota jälkimmäistä. Kun suurin ongelma oli, että millasen mekon sä valitset kevätjuhliin. Kun mulla krepattiin hiukset ja valittiin kiva mekko. Kun peruskouluaikoina haettiin aina mun kevätjuhla vaatteet lähes poikkeuksetta porukoiden kanssa Intian Bazarista tampereen rautatieasemalta. Kun sai vaan kokeilla kymmeniä eri mekkoja ja valita parhaimman.

Muistan, kuinka nukuin uimarenkaassa porukoiden sängyssä (en tiedä miten se edes on mahdollista ja miksi), kun nukuin rattaissa eteisessä takkien alla, kun möksötin porukoille ja olin ite menny piiloon.
Muistan mun lempi tyynyn ja lempi ohjelmat mitä kattelin aina kun mun veljet oli koulussa. Pink panther. Aina. Sitten käytii äitin kanssa kaupassa ja haettiin juustosnacksuja ja syötiin niitä.

Yhtenä suurimpana ja ehkä tärkeimpänä muistona pidän sitä, mistä puhutaan edelleen. Oli mun synttärit (vai nimpparit), olin just sellanen polvenkorkunen. Oltiin perheen kans linnanmäellä ja mä osallistuin sellaseen ihmeen onnenpyörä peliin. Osotin numeroo 15. Voitin pääpalkinnon. Koko kojun isoimman nallen. (Arvatkaa kuka käveli sen jälkeen kun nalle laitettiin mun rattaisiin, kun se oli isompi kun minä :D)

Kun äitin kanssa laulettiin saunassa Lintua. En tiedä, se oli joku tapa. Laulettiin aina löylyssä sitä.
Kun mulle yritettiin opettaa sanoja mm. katkus (kaktus) ja näkytämön (näkymätön).
Sit meillä oli perheen kesken tapana mennä sellasta eläin leikkiä aina saunassa. Kuka keksii esim. E:llä alkavia eläimiä aina eniten. Koska olin pienin, niin huijattiin isin kanssa ja se aina autto mua kirjottamalla sanoja mun selkään sormella ja sit muka ite keksin ne. Hah ;)

Tätä tekis niin vaan mieli jatkaa ja jatkaa...

Maailman oudoin, pelokkain, haikein mutta odottavin, ihanin ja siistein fiilis, että kohta mä teen samankaltasia muistoja oman lapsen kanssa. Jj, äiti odottaa sua kovasti <3

Xx, Jenni 

Ps. Tässä vielä biisi, mitä kuunnellessa mulla tulee aina mielee tää oma ihana pikkunen täällä mahassa:

Johanna kurkela - Ainutlaatuinen 

 

rv 36+2

" Kaunis pieni ihminen

   Sä olet ainutlaatuinen

    Mitä vastaan tuleekaan,

       toista sua ei milloinkaan "

Särkän reissua

Moikka!

Eilen siis sain kun sainkin itteni kuitenkin kaiken jälkee liikkeelle. Lähettii siinä iltapäivällä Joen kanssa tsekkaa tää uus koiramäki (eläimet kun oli ne vanhat samat). Joen sisko lähti mein matkaan ja seikkailtiin pari tuntia särkän alueella.

Varotus: Sisältää paljon kuvia ja eläinlässytystä ;)

Naaaalle <3 Mun lemppari alpakka.
Se vaan on sen näkönen, että tekis mieli paijata sitä.
Ollaankin hoidettu näitä, kun ne toimi meidän opetuseläiminä kerran.
(Olen siis valmistunut eläintenhoitaja, jos se on jäänyt mainitsematta)

Prinsessa heppa. Ihan unelma.
En oo ikinä ollu mikää heppatyttö, mutta vitivalkoset tai pikimustat hevoset <3
Tää on niin tälläne prinsessamainen. 

Joe ja sen sisko ;) Noh ei kai. Mut hirmu söpöt otukset kans.
En myö olis malttanu lähteä noiden luota.
Särkänniemen mikropossut. Minäki tahon :) 

Otin mä itestänikin kuvan ;) Ihanku Babe mutta isompana.
Mikä hellyyttävä ilmestys ja mikä ihana ääni tosta lähtee <3

Käytiin myö akvaariossakin ihailee kaloja.
Siellä oli kyllä ahdistava kävellä, kun älyttömästi ihmisiä samassa tilassa ja ilma ei kierrä yhtään.
Lähettiinkin nopeen pikakierroksen jälkeen pois.

Kyltti jonkun sillan päädyssä. Köhköh. :D 

Tamperetta yläilmoista. Pitkästä aikaa taas huimas kattoa alas sieltä.
Toisinaan ei huimaa ja toisinaan oon liimaantunu seinään kiinni enkä uskalla astua lähelle ikkunaa.
Koomista kattoa kun pikkutytöt on kädet ja nenä kii ikkunas, nojailee lasiin ja kattelee alas. YÖK.

Ja (jostain syystä...) mun henkilökohtasesti särkän lempipaikka.
Käytiin kattoo päivitetty delffinaarionäytös.
Kyllä se fiilis oli jotain niin ... :)

Tähän vielä kommentiks, että mitkä hormonit? Ei sen tarvi olla aina surullista mitä tapahtuu, että alkaa itkettää. Tuollakin meinas väkisin lähtee kyyneleet valuun kun se esitys oli jotenki nii hieno ja samalla tuli sellanen haikeus, kun tahtois itekkin olla siellä altaassa. On epäreilua, että joku muu tekee sitä mitä mä haluaisin eniten. Mutta ehkä vielä joskus.

Ja käytiin vielä puiston puolella tekee nopee kierros ihan vaa fiilistely mielessä. Harmittaa kyllä, että tänä kesänä jää kaikki tää välistä. Huvipuistolaitteet siis. Keskityin sit vaan kuvaileen ja kuunteleen muiden kiljuntaa. Tärkeintä kai, että sai edes pienen palasen särkänniemee vaikkei laitteisiin pääsekkää. 
Oli kyllä kiva vaihtaa hetkeks edes maisemaa, eikä aina olla täällä kotona tai muuta perusarkee.

Kiitos Joelle ja JJ:n tätille seurasta :)

Xx, Jenni

Valitusta

Hejppa.

Oli pakko päästä johki vähän kirjotteleen.
Viime yö oli joku ihan hirvee. Ensinnäkin kokoajan oli tuskasen kuuma eikä millään löytäny hyvää asentoo nukkua. No sitten kun vihdoin pystyis nukahtaan, niin sitten noi meidän iki-ihanat undut alko rääkymää kilpaa tai ulkoo kuulu joku tajuttoman kova ääni joka säikäytti hereille. Herkkä uninen kun muutenkin on nyt loppuajasta, niin herää pieneenkin kolahdukseen.

Nousin jossain kohtaa vessaan, enkä meinannu päästä takas sänkyyn kun oli järkyttävä kipu mahassa. Sellanen ikäänkun paine että se räjähtää ihan just sillä sekunnilla. Menin kuitenkin sänkyyn makoileen nii se meni vähitellen ohi ja pystyin hetkeks taas nukahtaan. Ei menny aikaakaan kun heräsin siihen, että jalasta vetää ihan mielettömän paljon suonta. Teki mieli oikee huutaa kun sattu nii paljon eikä meinannu millää mennä ohi. Sitkun se meni ohi niin alko lonkkaa särkeen ja ARGH. Ja taasen kerran kun pystyin nukahtaa nii talon päältä lensi hiton kova ääninen hornetti. Siinä kohtaa olin kun takapuoleen ammuttu karhu eikä enää ees huvittanu yrittää nukkua.

Sama on nyt jatkunu aamulla. Välillä ihan ihmeellistä "kuumeilua", tulee tajuton kuuma aalto että oikee hiki valuu ja sit se menee ohi ja olo on normi. Ahdistaa ja on vaikee hengittää ja tekis mieli vaan viheltää peli poikki. Kiukuttaa kun ei oo kunnolla saanu nukuttua ja suihkukin on yhtä turhan kanssa kun hikoiluttaa kun pientä sikaa kun tulee noita aaltoja. :| Nyt jos koskaa pitää tsempata itteä, et oikeesti, kyllä tää on ohi menevää ...

Tällästä tähän hetkeen, toivottavasti ei mee nyt koko päivä tän kanssa tapellessa

Xx Jenni

Kuukausi LA:han

Ei, me ei olla lähössä Losiin, niinku mä varmaa monesti tota LA merkintää luulin jossai vaiheessa, kun en vielä tienny mitä se tarkottaa. Vaan nyt ois sitten tasan kuukausi meidän laskettuun aikaan. Pelottava, mutta samalla aika ihana ajatus.

Musta tuntuu, että tää raskaus on menny hirveen nopeesti. Paitsi tää loppuaika. Phuh. Tuntuu, että päivät matelee eikä mitään tapahdu. Toisinaan sitä sitten taas on onnellinen, ettei vielä mitää tapahdukkaan ja saa elää suht normaalisti. :) Jos vielä hetken kestäis.

Ehkä osa syynä siihen, et tää raskaus ois edenny hirveen nopeesti, on se, et meillä on ollu täs aika paljon kaikkee ohjelmaa ja mietittävää. Ihan ekana koko raskauden käsitteleminen. Kertominen vanhemmille, kavereille, sukulaisille. Suurimpana kuitenkin mun muutto pois kotoota ja yhteiseen asuntoon Joen kanssa. Koko ajan tuntuu tulevan hirveesti uutta ja ihmeellistä ja aika lentää kun siivillä. Voisinkin itseasiassa tästä tehdä oman postauksensa, että mitä tää raskaus on ollu alusta asti tähän päivään ja miten me otettii uutinen vastaa Joen kanssa ym. :)

Ajattelin tosiaan, et tänäänki oltas menty biitsille, mutta toi yks rellestää tuolla taas sellasta vauhtia, että pitää se ainakin saada ensin rauhottumaa ennenku tästä mihinkää liikkuu. Ei taida JJ tietää, ettei se oo enää mikää pähkinänkokonen eikä mun mahakaan kaikkia potkuja sulata :D

Loppuun kuitenkin vielä yks tärkee asia tälle päivälle:

Hyvää nimipäivää Joe(lille) :) Mein isukki !

Xx, Jenni

Biitsillä

Jee, nyt on meikäkin saanu väriä pintaan. :) 

Olin aatellu, et tänää menisin kiertelee kaupunkiin, mutta sit veljet sano aamulla et on menos biitsille, nii aattelin lähtee masukin kanssa lahnaa rantaan. Meillä on tosiaa tässä aika lähellä uimaranta, niin on aika siistiä kun se on lähinnä vaan omasta viitteliäisyydestä kiinni, kun polkupyörällä pääsee tosta muutamalla polkasulla. Uimaan en enää viittiny mennä, mutta tuli sitä kahlattua ja vähä kasteltua itteä, viilensi sekin. Otettii arskaa, pelattii korttia ym. :) Oli kiva olla biitsillä ja viettää aikaa veljien kaa ilma kiirettä. Vielä kun pystyis makaa meritähtenä mahallaa ilman, että masu ottaa kiinni vilttii ennenku muu kroppa. :D

Tänään on myös ollu aika outo päivä ... Eka meidän talon hississä joku pikkutyttö tuli jutteleen. 

Kysy, että onko meille tulossa poika ja että minkä ikänen meidän vauva on. Hämmenyksen sekasin fiiliksin vastailin sen kysymyksiin ja jäin hymyileen jälkeen päin. Miten n. 8 vuotias osaa kysyä tollasta? :D

Myöhemmin kun olin lähössä meidän porukoille, niin taasen pihassa tuli joku n. 35 vuotias nainen joka jo kaukaa huusi "monennellako kuulla?" ja hirveästi kyseli mun raskaudesta ja silitteli mahaa. Hassua, että ihan tuntemattomatkin uskaltaa tulla juttelee, utelee ja hiplailee masua. :)

Puhuttiin alustavasti veljien kans, että jos mentäis huomennakin rannalle, mutta saa nähä mikä boogie.

Loppuun vielä kuva projektista JJn vaatekaappi (joo pisan kalteva torni vaatepinot ei oo mitää kaikkein siisteintä, mutta kelvatkoon että edes hyllyllä on.)

Xx, Jenni

Ps. Oon aika yllättyny, että edelleen kirjottelen tätä blogia. :D Tunnetusti mun päiväkirjojen ja ties minkä blogien pitäminen lopahtaa parissa päivässä. 

Iltakuulumiset

Ajattelin tässä vielä illan tullen tulla vähän kirjotteleen.

Piti jo sillon aamusta hyökätä ton vaatekaapin kimppuun, mutta saatiinki Joen ja veljien kans idea lähtee käymää löytöliiterissä. Sieltä Joe löys meille työkalupakin (pysyy siivouskaappi järjestyksessä) ja löydettiin myös parisänkyy ISOJA lakanoita. Inhottaa kun aina on lakanat ihan rytyssä selän alla kun herää.

Noh, tultiin kotiin ja syötiin. Sitten kello olikin jo sen verta, että piti lähtee vielä käymään kaupassa ja edelleen oli päivän projekti tekemättä. Sain sitten houkuteltua ton miehekkeen mun avuks ja yhessä viikkailtiin numerojärjestykseen noita  vaatteita kaappiin. On se nyt vähän organisoidumman olonen, mutta ei kyllä näkönen :D Ungh, inhottavaa viikata noita pieniä vaatteita. Ei näön puolesta, niitähän vois tuijotella 24/7, mutta sen koon puolesta kun pinot kaatuu ja kaappi näyttää lähinnä siltä, että ne ois olan yli heitetty kasalle kaapin perälle.

Nyt on suurinosa siis JJn vaatteista pesty ja päässy ootteleen käyttäjäänsä hyllylle. :)
Tyyppi onkin ilmotellu tässä illalla itestään jonkin verran. Tossa monesti piti istua toviks aina alas, kun tuntuu, että kaveri tuolla masussa jyskyttää nii vaativasti, et hän on tulossa tasan nyt ja heti ulos. Tää olo on välillä joku sanoinkuvaamaton. Ne ei oo varsinaisia supisteluja, mutta kunnon jumppaliikkeitä vähän väliä ja sellasta jäätävää paineen tunnetta ajoittain. Rauhottuu taasen kun käyn pitkäkseni tai istun.
Joskus olis kiva kun kuulis ton masukin ajatukset.
Joskus olis myös kiva, kun tajuais mitä nää kaikki olot ja tunteet kropassa merkitsee ja pitäiskö jostain olla huolissaan. Vaikka niinhän sitä sanotaan, että "kyllä sä sitten huomaat". Niin. Niin kai. Luotetaan niihin äidin vaistoihin.

Jos sitä menis rauhottelee tota masukkia tonne sohvalle, ottas vähä pientä evästä ja avais töllön, Joen viereen tietenkin :)

Xx, Jen

Kuvakollaasia

Huomenta!

Väsäsin aamun ratoks tässä pienen kuvakollaasin. Kyllä se alkaa pikkuhiljaa muotoaan hakee toi masu ;)

Eka kuva rv21 ja viimeisin rv35.

Monet on jo alusta asti tienny vaan kattomalla, että kumpi sieltä on tulossa.
Tosi vaikee olla arvaamatta, vai mitä? :D

Tänään ois sitten suunnitelmissa toi projekti JJn vaatekaappi. Eilen jäi hommat vähän puolitiehen illasta niin jos vaikka tänään sais aikaseks. Se tuolla jo potkiikin, että mamma persus ylös ja liikkeelle nii kai se on mentävä.

Palataan :)

Xx Jenni 

Pyykkausta, siivousta ja vähän lisää siivousta

Moikka!

Tänään ei kyllä kukaan voi tulla mulle sanoon, etten oo saanu mitään aikaan. Oli pakko istua hetkeks alas lepuuttaa turvonneita jalkojani. Nykyään en pysty huijaamaan, että olen tehny tai enkö ole tehny jotain. Kaikki paljastuu jaloista. Tarkemmin sanottuna jalkateristä. Ne turpoo kun ties millä mummoilla aina helteellä sekä rasituksessa. Toisinaan on myös ihan älyttömän arat ja kipeet, niin, että on pakko antaa periks ainakin hetkeks, niinku nyt.

Eli tänään pestiin mein mamman avustuksella JJn vaatteet, lakanat, peitot ym valmiiks.  Joku viitisen tuntia siihen meni ja 7 koneellista pyykkiä. Luojan kiitos en edes yrittäny niitä tolla omalla pesukoneella lähteä peseen. Ois ollu niin ikuisuus projekti ja hampaat irvessä kuskattu ees taas. Porukoiden pesutuvassa ne meni kätevästi kun oli 4 konetta käytössä sekä jätti kuivausrumpu.

Kun pääsin kotia tossa puol 8 aikaan illasta niin ekana tartuin imuriin. Meillä on tällä hetkellä kaks undulaattia asustamassa meidän kanssa ja mua rasittaa kun täällä lentää höyheniä ja pölyä ympäri kämppää. Ja linnunsiemenet kulkeutuu jaloissa ympäri kämppää. Sit päätin samalla tehä pienen siivouksen undujen häkille. Niin tai siis sen piti olla pieni siivous mutta hupsis, rupesin sitte riuhtoo ja rehkimää täällä yksinäni kun Joekin oli vielä töissä ja siivosin koko häkin suihkun alla kunnolla. Mietin, että ompahan sitten huomiselta pois, kun viimestään huomenna se ois kuitenkin pitäny kokonaan siivota. Noh kun sain undujen häkin siivottua, niin ei muutakun imuri heiluun ja imuroin koko kämpän. Samalla myös sain tekosyyn pestä vessan kun noita häkin osia siellä pesin. Phuuh. Ihankun ei muutenkin ois älyttömän kuuma ja sit mulle tulee näitä "pakko tehdä tai suutun" projekteja. Joskus ne on niin typeriä, että niillä ei oo mikään kiire eikä edes tarvis siivota, mutta jos tiedän että joku paikka on rempallaan tai jossain näkyvää likaa niin onhan se pyyhittävä. En muuten saa mielenrauhaa. Ehkä tää raskaus korostaa sitä puolta? Äitiys?
Toki on poikkeuksia kun ei vaan jaksa välittää, vaikka onkin likasta. Onneks.

Tästä puuttuu pari kassia, mut nää pitäs saada kaappeihin, phuh.

Sitten oliskin tää mukava osuus: JJn kaappi järjestykseen ja silittelemää vaatteita ja lakanoita. Äääää :D Mun jalat kuolee !!

Niin ja saatiin me tänään mein iskän taiteilema ÄP laatikko JJtä odottelemaa :) 

Ja vielä päivitetty masukuva niinku lupailin, rv 35+1.

Huomisesta en vielä tiedä mitä sitä keksis, nyt kun ensin selvis tästä päivästä :D

Xx Jen

Mammaloma ja rv35

Äitiysloman eka päivä. Oli jotenkin hassu tunne herätä aamulla ja tajuta, että tänään se on. Tänään mä oon papereiden mukaan virallisesti ekaa päivää äippälomalla.
Ei tätä kaikkea oikee ees sisäistä. Maha kasvaa, vaunut on eteisessä, pinnasänky makkarissa. Mut en mä ymmärrä sitä. Kunnes tulee hetki, kun kourasee oikee mahanpohjasta, et hitto, mä oon kohta äiti. Sellanen mikä mulla on ollu yks tärkein henkilö mun elämässä. Kohta mä oon sellanen jollekkin elämän pienimmälle asialle. Mä oon se tärkein henkilö (isän lisäks) sille. Tosi hurjaa.
Se olis nyt RV 35+0. Vähiin käy ennen kun loppuu. Multa monesti kysellään, että "joko jännittää" tai "joko toivot että toi tulis ulos". Mä oon vaan vastaillu, etten mä tiedä mitä odottaa, nii ei sitä osaa sillee edes pelätä tai jännittää. Ja vaikka sitä on tullu paljon luettua netistä kaikenlaista ja tutustuttua muiden synnytyskertomuksiin ja kaikkea, niin en mä osaa suhteuttaa sitä itseeni. En mä osaa pelätä. Paitsi ajoittain. Se on kai ihan normaaliakin punnita tulevaa?

JJ on kyllä ollu koko raskauden ajan iha hurjan aktiivinen. Ollaankin heitetty läppää, että se varmaa karkaa samantien sairaalan käytäviä karkuun kun ulos pääsee. Hah. Mut monet ulkopuolisetkin nähny jo kauan JJ:n potkut tosi kauaks ulos päin. Kerran multa joku random ulkopuolinen kysy, että "hei sori, potkasko sun vauva?". Siitä tulee jotenkin ylpeä olo. Vaikka välillä se tuntuu vähän ikävälle kun tollakin murusella sitä voimaa alkaa jo aika paljon tässä kohtaa olla, niin silti se on ihana kun joku kommunikoi ja temmeltää mun päivissä mukana. Oon saanu muutamia hyviä videoitakin, missä JJ pistää oikee kunnolla menemää, saa nähä saisko niitä aikaseks lisäillä tännekkin jossain kohtaa. :)

Tänään heräilin tossa 10 aikoihin kun Joe oli just lähteny töihin. Ihan hyvät fiilikset oli. Nukuin jotenkin levottomasti ja tekis mieli käpertyä vielä tonne peiton alle. Mut ehkä mä tästä vaa alan vähän siivoilee tätä kämppää, sit lämpösee suihkuun mahan kanssa ja jos vaikka menis viettää päivää sitten JJ:n mummolaan, eli mun vanhempien luokse. Illalla olis tarkotus mennä Joee vastaan, kun se pääsee töistä ja tehdä jotain kivaa yhdessä.

Xx, Jen

Odottavan aika on pitkä ...

Niinkun otsikkokin jo sanoo, odottan aika ON pitkä. Sillon varsinkin kun mies on töissä, kaverit ties missä: töissä, mökeillä, intissä. Siispä ajattelin kokeilla tällästä vaihtoehtoa. Kirjotan loppuajasta tänne omia ajatuksia ja päivien kulkua, niin ei tarvi niiiiiin hirveesti kavereita rasittaa mun masu höpinöillä. :)

Tosiaan olen just 20 vuotta täyttänyt nuori nainen Tampereelta. Asustelen mun miehen, nimetään hänet vaikka Joeks täällä meidän kesken ;), kanssa ensimmäisessä yhteisessä asunnossa. Tapasimme koulussa ja olemme pian seurustelleet 2 vuotta.

Blogin ehkä suurimpana tähtenä kuitenkin on meidän tuleva silmäterä ja esikoinen, JJ, niinkun me häntä vielä kutsutaan:) JJn LA on 13.08.2013, eli vielä pitäisi jaksaa odotella.

En tiedä kuinka pitkäksi aikaa tätä innostun kirjottaan, vai lopahtaako tää heti huomenna (tunnetusti raskaana nää mielialat vaihtelee 5 minuutissa toiseen), mutta tänään tää ainakin tuntuu vielä ihan hyvälle idealle. :)

Tähän loppuun vielä kuva masukista, mikä on kyllä aika vanha,
oisko rv 31+2. Tänään ollaan kuitenkin jo menossa rv 35+0. 

Kuviakin saatan päivitellä tänne sitten tarkemmin, kun aikaseks saan. :)

Xx Jenni