Näillä sanoilla:
"niin.. et säkään pysty tekee nyt koko ajan mitä haluut..
sä oot 9kk kantanut lasta etkä oo voinut miettii mitä ite haluu
sä oot 9kk kantanut lasta etkä oo voinut miettii mitä ite haluu
sit ne sanoo läskiks ja sanoo mitä pitää tehä.. "
Tässä loppuvaiheessa varsinkin sitä alkaa miettiin, että kuinka raskaudesta annetaan niin positiivinen kuva.
"Raskaus on ihanaa aikaa ja helppoa aikaa" "Raskaus sai mut hehkumaan"
Miksei ikinä varotella, että raskaudessa tulee kipuja ja kärsimystä?
Alussa mun oli tosi vaikea hyväksyä, että mun pitää luopua asioista raskauden takia. Ensinnäkin tupakka.
Oli tosi tyhmää, että multa vietiin se valinta pois. Vaikkakin olin päättänyt lopettaa jo ennen plussausta, mutta tämä vahvisti. Samalla kaikki baari-illat kavereiden kanssa. Vaikken paljoa käynykään, eikä se niin kovasti haitannu, mut periaate. Tietyt ruuat. Maksalaatikko, I miss you.
No sit neuvola käynneillä alko tulla kokoajan lisää asioita. Pitää syödä erilailla. Paljon kasviksia, ennen en syöny paljon yhtään ns. pupunruokaa. Sitten astu tabletit kuvioon. Luojan kiitos D-vitamiini tabletit oli hyvänmakusia ja pieniä. Mun on aina ollu vaikee niellä lääkkeitä tai mitä tahansa tabletteja. Sitten tuli rautatabletit. Onneks sain ne pienimmät mahdolliset. Niin ja närästyslääkkeet. Ne sit ei enää pieniä ollukkaan. Kaikenkukkuraks vielä piikität itteäs ja muutat ruokavalioo diabetes ruokavalioks.
Sitten myöhemmin raskaudessa, kun alkoi käydä ilmi, että JJ kasvaa hieman yli muiden, niin tietysti katse käänty mun syömiseen. Jätä pois karkit, sipsit, limpparit jne.
Siinä kohtaa mulla tuli tosi paha stoppi. Olin et hetkinen, tää ei todllakaan voi mennä näin. Multa kielletään KAIKKI. Vaalee leipäkin pitää vaihtaa tummaan.
Tai ei niitä kielletty. Mutta se oli suositus. Mä ymmärrän sen täysin. Mutta kun lapsella ei oo mitään hätää niinkun viime ultrassakin kävi ilmi.
Tää teksti alkaa kuulostaa jo nyt hirveen katkeralta ja pahansuopealta. Mut mä yritän avata mun ajatusmaailmaa siitä, mitä ajatuksia tää herättää. Millon neuvolassa on kysytty, et mikä sulle on hyväksi? (äidille). Millon äidiltä kysytään, että miten sä haluaisit? Oisko sulla ehdotuksia mikä ois sekä sulle ETTÄ lapselle hyväks? Haluaisitko hemmottelua? Äiti tekee sen työn. Nainen kantaa sen 9kk ja punkee sen lapsen maailmaan. Kestää kivut ja säryt. Kestää hormonaaliset muutokset ja kropan muutokset. Raskaus on niin paljon muutakin kun sitä, että kasvaa söpö mahakumpu.
Tää 9kk on ollu kyllä aika rankkaa aikaa. Kun oot halunnu nähdä kavereita, niin suurinosa haluais nähdä sua baarissa. No eihän se kiellettyä aluetta multa oo, mutta kuka oikeesti menee selvinpäin raskaana hengaa kun muut ryyppää? Saatika känniläisten hiplattavaks tai muiden katseiden paheksuttavaks kun mahan kanssa oot baarissa. Se sitten sulkee aika monien kaverien näkemisen pois. On vaikeeta kun ei voi kovin monelle puhua raskaudesta ilman että tulee itelle kiusaantunut olo, ettei tota oikeesti kiinnosta. En mä tahallani siitä koko ajan puhu ja haluan muistaa aina kysyä muidenkin kuulumiset. No sitten just näitä et ei kenenkää mun läheisen elämä tässä ympärillä rajotu, ei ne osaa samaistua. Ei ne ymmärrä sitä, että ehkei mua enää huvitakaan istua 3h autossa ja lähteä huvikseen ajelemaan ison mahan kanssa, tai että on erilaista muutenkin se jaksaminen. Ei välttämättä oo aina fiilistä nähdä kaverien kaverien kaveria ja tutustua uusiin ihmisiin. Ystävät on eri asia. Ei välttämättä oo houkuttelevin ajatus lähteä kauas pois kotialueelta missä tulee turvattomuuden tunne. En mä tahallani kokoajan valita että mua sattuu tai puhise tai irvistele. En mä tee sitä ärsyttääkseni tai kerjätäkseni huomioo. Se oikeesti tekee kipeetä.
Mä en väitä, etteikö raskausaika oo vaikeeta myös miehelle tai muille läheisille. Sitä hormonimyrskyissänsä purkaa kiukun muihin ja myöhemmin sit saa mennä pyytelee anteeks kun tajuaa et on taas päästäny sammakoita suusta. Ei se oo helppoa kuunnella sitä valitusta ja marmatusta päivästä toiseen. Ei oo kivaa kun toinen on pahalla päällä eikä se pysty tekeen mitään tai on väsyny tai ei huvita. Mutta sillä kaikella on myös kääntöpuolensa. Ei se meistä äideistäkään kivaa ole. Meille ei anneta vaihtoehtoja. Meillä ei oo katkaisijaa meidän kropassa, että tunteet ja kipu offline. Ei me voida miellyttää muita jos ei itellä ole hyvä olla.
Kuitenkin tässä on myös PALJON, paljon ja vielä enemmän hyviä puolia. Vaikka tässä loppuajasta kauheasti yrittää jyrätä nää negatiiviset fiilikset, niin se johtuu pitkälti kivuista ja huonosti nukutuista öistä ja malttamattomuudesta.
Mikään ei oo niin ihana tunne maailmassa, kun tuntea ekaa kertaa pienen ihmisen alku sun sisällä. Kun sä asetat sun käden omalle mahalle ja sieltä pieni ihme reagoi sun kosketukseen. Se lämmön tunne ja hymy mikä sun kasvoille nousee joka ikinen kerta kun sä tunnet pienen liikkuvan on jotain korvaamatonta ja ainutlaatusta. Se kasvava maha, mikä toisinaan kauhistuttaa, myös oikeesti ihastuttaa. Sä ihailet mahaa peilistä monesti päivässä. Hierot sitä ja juttelet sille. Se rakkaus mikä kasvaa koko odotuksen aikana on niin ihmeellistä. Se kuinka ylpeydellä sä esittelet sitä pientä, kasvavaa mahakumpua. Ne mahaakutkuttavat hetket ennen joka ikistä neuvolakäyntiä, ultraa ja ties mitä lääkäreitä.
Kun sä näät sen pienen rakkauden siellä ultraääni näytöllä ja saat ensimmäiset kuvat sun käsiin. Kun sun oma lapsi menee sun kanssa masu hippaa. JJllä on tapana mennä hippaa meidän kanssa. Nostaa jalan tai käden korkeelle ja sitten meidän pitää koskettaa sitä ja sitten se siirtää sen toiseen kohtaan. Tätä mä voisin kirjoittaa ikuisuuksiin. Kyllä tässä on ehdottomasti enemmän hyviä puolia vaikkei sitä aina tahdo nähdäkkään. :)
Tää on mun elämässä suurin käännekohta. Musta on oikeesti ihanaa, että on ihmisiä ympärillä jotka välittää.
Jotka kysyy ja haluaa pysyä ajantasalla. Odottaa mun kanssa ja tsemppaa. Mä en sitä aina ota hyvällä, koska musta on turhauttavaa kuulla sitä, että lapsi kyllä syntyy, kun se on yhtä selvä kun se että aina tulee huominen. Mutta kuitenkin mä arvostan. Arvostan ja myöhemmin ymmärrän ja kiitän.
Kaiken kaikkiaan tää raskaus sisältää niin hyvää kun huonoakin. Mitään päiviä en vaihtais pois. Kaikki kivut ja säryt, kiukut ja surut, mutta myös ilot ja naurut ja mahanmuljutukset ja muut. Ne kaikki tekee tästä just niin ainutlaatusen raskauden kun tää just nyt on. Parhain tsemppaus minkä oon itelleni keksiny, on että kestän tän meidän lapsen takia. Aina on lapsi etusijalla. Jos lapsi vaatii, että äiti joutuu tekee töitä sen eteen, niin minähän teen. Teen vaikka järki menis.
"Raskaus on ihanaa aikaa ja helppoa aikaa" "Raskaus sai mut hehkumaan"
Miksei ikinä varotella, että raskaudessa tulee kipuja ja kärsimystä?
Alussa mun oli tosi vaikea hyväksyä, että mun pitää luopua asioista raskauden takia. Ensinnäkin tupakka.
Oli tosi tyhmää, että multa vietiin se valinta pois. Vaikkakin olin päättänyt lopettaa jo ennen plussausta, mutta tämä vahvisti. Samalla kaikki baari-illat kavereiden kanssa. Vaikken paljoa käynykään, eikä se niin kovasti haitannu, mut periaate. Tietyt ruuat. Maksalaatikko, I miss you.
No sit neuvola käynneillä alko tulla kokoajan lisää asioita. Pitää syödä erilailla. Paljon kasviksia, ennen en syöny paljon yhtään ns. pupunruokaa. Sitten astu tabletit kuvioon. Luojan kiitos D-vitamiini tabletit oli hyvänmakusia ja pieniä. Mun on aina ollu vaikee niellä lääkkeitä tai mitä tahansa tabletteja. Sitten tuli rautatabletit. Onneks sain ne pienimmät mahdolliset. Niin ja närästyslääkkeet. Ne sit ei enää pieniä ollukkaan. Kaikenkukkuraks vielä piikität itteäs ja muutat ruokavalioo diabetes ruokavalioks.
Sitten myöhemmin raskaudessa, kun alkoi käydä ilmi, että JJ kasvaa hieman yli muiden, niin tietysti katse käänty mun syömiseen. Jätä pois karkit, sipsit, limpparit jne.
Siinä kohtaa mulla tuli tosi paha stoppi. Olin et hetkinen, tää ei todllakaan voi mennä näin. Multa kielletään KAIKKI. Vaalee leipäkin pitää vaihtaa tummaan.
Tai ei niitä kielletty. Mutta se oli suositus. Mä ymmärrän sen täysin. Mutta kun lapsella ei oo mitään hätää niinkun viime ultrassakin kävi ilmi.
Tää teksti alkaa kuulostaa jo nyt hirveen katkeralta ja pahansuopealta. Mut mä yritän avata mun ajatusmaailmaa siitä, mitä ajatuksia tää herättää. Millon neuvolassa on kysytty, et mikä sulle on hyväksi? (äidille). Millon äidiltä kysytään, että miten sä haluaisit? Oisko sulla ehdotuksia mikä ois sekä sulle ETTÄ lapselle hyväks? Haluaisitko hemmottelua? Äiti tekee sen työn. Nainen kantaa sen 9kk ja punkee sen lapsen maailmaan. Kestää kivut ja säryt. Kestää hormonaaliset muutokset ja kropan muutokset. Raskaus on niin paljon muutakin kun sitä, että kasvaa söpö mahakumpu.
Tää 9kk on ollu kyllä aika rankkaa aikaa. Kun oot halunnu nähdä kavereita, niin suurinosa haluais nähdä sua baarissa. No eihän se kiellettyä aluetta multa oo, mutta kuka oikeesti menee selvinpäin raskaana hengaa kun muut ryyppää? Saatika känniläisten hiplattavaks tai muiden katseiden paheksuttavaks kun mahan kanssa oot baarissa. Se sitten sulkee aika monien kaverien näkemisen pois. On vaikeeta kun ei voi kovin monelle puhua raskaudesta ilman että tulee itelle kiusaantunut olo, ettei tota oikeesti kiinnosta. En mä tahallani siitä koko ajan puhu ja haluan muistaa aina kysyä muidenkin kuulumiset. No sitten just näitä et ei kenenkää mun läheisen elämä tässä ympärillä rajotu, ei ne osaa samaistua. Ei ne ymmärrä sitä, että ehkei mua enää huvitakaan istua 3h autossa ja lähteä huvikseen ajelemaan ison mahan kanssa, tai että on erilaista muutenkin se jaksaminen. Ei välttämättä oo aina fiilistä nähdä kaverien kaverien kaveria ja tutustua uusiin ihmisiin. Ystävät on eri asia. Ei välttämättä oo houkuttelevin ajatus lähteä kauas pois kotialueelta missä tulee turvattomuuden tunne. En mä tahallani kokoajan valita että mua sattuu tai puhise tai irvistele. En mä tee sitä ärsyttääkseni tai kerjätäkseni huomioo. Se oikeesti tekee kipeetä.
Mä en väitä, etteikö raskausaika oo vaikeeta myös miehelle tai muille läheisille. Sitä hormonimyrskyissänsä purkaa kiukun muihin ja myöhemmin sit saa mennä pyytelee anteeks kun tajuaa et on taas päästäny sammakoita suusta. Ei se oo helppoa kuunnella sitä valitusta ja marmatusta päivästä toiseen. Ei oo kivaa kun toinen on pahalla päällä eikä se pysty tekeen mitään tai on väsyny tai ei huvita. Mutta sillä kaikella on myös kääntöpuolensa. Ei se meistä äideistäkään kivaa ole. Meille ei anneta vaihtoehtoja. Meillä ei oo katkaisijaa meidän kropassa, että tunteet ja kipu offline. Ei me voida miellyttää muita jos ei itellä ole hyvä olla.
Kuitenkin tässä on myös PALJON, paljon ja vielä enemmän hyviä puolia. Vaikka tässä loppuajasta kauheasti yrittää jyrätä nää negatiiviset fiilikset, niin se johtuu pitkälti kivuista ja huonosti nukutuista öistä ja malttamattomuudesta.
Mikään ei oo niin ihana tunne maailmassa, kun tuntea ekaa kertaa pienen ihmisen alku sun sisällä. Kun sä asetat sun käden omalle mahalle ja sieltä pieni ihme reagoi sun kosketukseen. Se lämmön tunne ja hymy mikä sun kasvoille nousee joka ikinen kerta kun sä tunnet pienen liikkuvan on jotain korvaamatonta ja ainutlaatusta. Se kasvava maha, mikä toisinaan kauhistuttaa, myös oikeesti ihastuttaa. Sä ihailet mahaa peilistä monesti päivässä. Hierot sitä ja juttelet sille. Se rakkaus mikä kasvaa koko odotuksen aikana on niin ihmeellistä. Se kuinka ylpeydellä sä esittelet sitä pientä, kasvavaa mahakumpua. Ne mahaakutkuttavat hetket ennen joka ikistä neuvolakäyntiä, ultraa ja ties mitä lääkäreitä.
Tää on mun elämässä suurin käännekohta. Musta on oikeesti ihanaa, että on ihmisiä ympärillä jotka välittää.
Jotka kysyy ja haluaa pysyä ajantasalla. Odottaa mun kanssa ja tsemppaa. Mä en sitä aina ota hyvällä, koska musta on turhauttavaa kuulla sitä, että lapsi kyllä syntyy, kun se on yhtä selvä kun se että aina tulee huominen. Mutta kuitenkin mä arvostan. Arvostan ja myöhemmin ymmärrän ja kiitän.
Kaiken kaikkiaan tää raskaus sisältää niin hyvää kun huonoakin. Mitään päiviä en vaihtais pois. Kaikki kivut ja säryt, kiukut ja surut, mutta myös ilot ja naurut ja mahanmuljutukset ja muut. Ne kaikki tekee tästä just niin ainutlaatusen raskauden kun tää just nyt on. Parhain tsemppaus minkä oon itelleni keksiny, on että kestän tän meidän lapsen takia. Aina on lapsi etusijalla. Jos lapsi vaatii, että äiti joutuu tekee töitä sen eteen, niin minähän teen. Teen vaikka järki menis.
... koska tiedän, että se maksaa itsensä takaisin
tuhat kertasena kun vihdoin saan sen oman nyytin syliini. <3
Xxx Jenni.
